top of page

10 huomioitavaa seikkaa valitessa pilatesopettajakoulutusta

sanna-maria


Pilateksen kasvattaessa suosiotaan liikuntaharrastuksena, yhä useampi meistä myös haaveilee kenties täysin uudesta urasta pilatesopettajana taikka haluaisi sen myötä lisätä haastetta viikkoonsa ja täytettä kukkaroonsa sivutoimen kautta. Tämän myötä on lisääntynyt myös tarjolla olevien pilatesopettajakoulutusten määrä, ja kun kyseessä on yleensä suuri investointi taloudellisesti ja ajallisesti, on hyvä käyttää vaihtoehtojen tutkimiseen muutama hetki, jotta löydät juuri sinulle sopivan koulutuksen. Alle olen listannut seikkoja, joita suosittelen tarkastamaan sekä pohtimaan:


  1. Matto, yksittäinen laite vai koko systeemi eli comprehensive? Entä tyylisuunta?


Pilates on kokonaisvaltainen systeemi, jossa kaikki pilateslaitteet (matto mukaan lukien) kulkevat käsikädessä tuoden oman hyötynsä harjoituksiin. Siksi mielestäni pilatessysteemiä on vaikea ymmärtää syvällisesti, jos opetusrepertuaariisi kuuluu vain jokin tietty pilateslaite tai matto. Laitepilatesopettajille on myös kysyntää tällä hetkellä ja useimmat studiot arvostavat yleisimpien laitteiden osaamista kokonaisuutena.


Mutta jos tiedät jo nyt, että haluat työllistyä studiolle taikka muuhun liikuntapaikkaan, jossa on tarjolla harjoituksia vain tietyllä laitteella tai matolla, on toki selvää, että silloin sinulle sopivin on vastaava koulutus. Kannattaa kuitenkin kysellä kyseisen paikan suunnitelmia tulevaisuudessa, ollaanko sinne kenties hankkimassa muitakin laitteita?


Ota myös huomioon, että on olemassa erilaisia pilatestyylisuuntia; yleisimpänä jakona modernia sekä klassista pilatesta. Selvitä, minkä tyylisuunnan pilatesta olet tottunut harrastamaan, jos haluat opettaa samankaltaisia tunteja tulevaisuudessa. Jotkin studiot opettavat vain tiettyä tyylisuuntaa, tämä on myös hyvä huomioida. Jos sinulla ei ole selkeää kantaa, minkälaista tyylisuuntaa haluat tulevaisuudessa edustaa, turvallinen vaihtoehto on koulutus, joka on laajasti tunnettu, pilatessysteemin kokonaisuudessaan kattava ja sen perinteitä kunnioittava koulutus.


  1. Koulutusorganisaatio


Kun suosio kasvaa, tarjonta seuraa perässä, ja sama pätee myös pilatesopettajakoulutuksiin. Kun vertailet eri koulutusorganisaatiota keskenään, on ensinnäkin hyvä pohtia koulutusorganisaation tunnettavuutta. Kansainvälisesti tunnettu koulutus avaa sinulle ovet opettaa pilatesta myös ulkomailla mutta kansallinen, vaikkakin Suomessa tunnettu koulutus, ei välttämättä ulkomailla riitä. Myöskään Suomen sisällä jonkin tietyn pilatesstudion kehittämä koulutus ei välttämättä avaa ovia opettamaan muille studioille. Myös kun koulutuksen takana on isompi organisaatio, se kertoo yleensä, että koulutusta on ollut muodostamassa joukko alansa kyvykkäimpiä pilatesopettajia, ja jos koulutus on levinnyt laajalle, kertoo se jo itsessään koulutuksen laadusta uusien opettajien silmissä. Pienimpiä koulutustarjoajia ei toki tässä tule sivuuttaa, silloin vieläkin tärkeämmäksi seikaksi vain nousee kouluttaja itse.


  1. Kouluttajan tausta


Jos et löydä tietoa kouluttajan omista pilatessertifikaateista, sulje nettisivu. On selvää, että haluat kouluttautua pitkän linjan pilatesammattilaisen opeissa mutta huomaathan myös, että pilateksen teräksenkova osaaja ei aina ole paras kouluttamaan osaamistaan eteenpäin. Vähän sama kuin kovin substanssiosaaja ei aina ole paras esimies. Tarkastele siis myös, onko kouluttaja saanut erillistä koulutusta itse pilatesopettajien kouluttamiseen taikka onko hänellä muita pedagogisia taitoja. Nämä yhdessä syvällisen pilatessysteemiymmärryksen kanssa takaavat sinulle tehokkaan ja mielekkään koulutuskokemuksen.


  1. Hinta ja maksuehdot


Halvin ei ole aina paras - eikä huonoin. Sama pätee kalleimpaan. Jos siis pohdit, mihin koulutuksen hinta perustuu, kysy rohkeasti. Tärkeämpää on kuitenkin, että koulutusta valitessa olet selvillä, mikäli koulutuksesta syntyy sinulle muita kustannuksia kuin itse koulutusmaksu. Sisältyvätkö materiaalit hintaan, sisältyykö arvonlisävero? Maksavatko näyttökokeet erikseen? Missä harjoittelet itsenäisesti koulutuksen aikana, minkälaisia maksuja harjoitusstudiosi ottaa? Jos joudut matkustamaan koulutuslokaatioon, on hyvä arvioida myös matkakuluja heti alkuun. Monet koulutusorganisaatiot tarjoavat myös erinäisiä maksusuunnitelmia, kysy rohkeasti myös näistä!


  1. Koulutuksen laajuus ja vaatima aika


Valitettavasti pilatesopettajakoulutuksilla ei ole esimerkiksi opintopistejärjestelmää, jonka avulla niiden sisältämää opetus- ja työmäärää voisi verrata. Myöskään koulutuksesta ansaittu titteli ei kerro opintojen laajuudesta mitään, saman tittelin voi ansaita koulutusorganisaatiosta riippuen muutaman kuukauden koulutuksella taikka vasta usean vuoden jälkeen. Moni organisaatio on kuitenkin laskenut koulutuksen sisältämän tuntimäärän ja tämä antaa hieman osviittaa siitä, minkä laajuisesta koulutuksesta on kyse. On myös tärkeä tarkistaa, että  koulutus kattaa kaikki tarvittavat osa-alueet, kuten anatomian, biomekaniikan, ohjaustekniikat ja käytännön harjoittelut.


Usein koulutukset kestävät useamman lähiopetusjakson verran ja muutoin tulee opiskella itsenäisesti. Kannattaa siis varautua, ettei riitä ainoastaan, että saavut paikalle annettuina päivinä vaan sinun tulee opiskella itsenäisesti myös lähiopetusjaksojen välissä. Jos aikataulusi on tiukka, kannattaa kysyä koulutusorganisaatiolta arvio, kuinka paljon itsenäiseen opiskeluun tulisi varata aikaa. Nämä toki ovat aina arvioita ja toiset tarvitsevat enemmän ja toiset vähemmän aikaa asioiden sisäistämiseen, mutta jo arvio auttaa sinua suunnittelemaan aikataulusi niin, että valitsemasi koulutus mahtuu kalenteriisi ja pystyt sitoutumaan siihen tarvittavalla laajuudella. Vain näin tulet menestymään mahdollisissa näyttökokeissasi.



  1. Oppimateriaali ja tuki


Tarkista, mitä materiaaleja ja resursseja koulutusohjelma tarjoaa. Hyvä koulutus tarjoaa monipuolisia oppimismateriaaleja, kuten videoita, teoriamateriaaleja, verkkokursseja ja mahdollisuuksia henkilökohtaiseen tukeen myös lähiopetusjaksojen välissä.


  1. Ryhmäkoko

Itse olen kova pienryhmien kannattaja - niin pilatesharjoituksissa kuin myös pilatesopettajakoulutuksissa. Ja pienryhmällä tarkoitan pientä ryhmää, maksimissaan 6 henkilöä. Tällöin koulutusta pystytään muokkaamaan juuri sinun taustojen ja tarpeiden mukaan, saat henkilökohtaista tukea ja palautetta sekä sinulle riittää reilusti harjoitusaikaa lähiopetusviikonloppuina. Isoissa ryhmissä on kuitenkin myös puolensa; tutustut useampiin uusiin ihmisiin, pääset harjoittelemaan erilaisten kehojen kanssa ja kuulet laajemman joukon kysymyksiä sekä kokemuksia. Kumpi sopii sinulle paremmin se on täysin sinusta itsestäsi kiinni.


  1. Sertifikaatti ja näyttökokeet


Koulutuksesta saatu sertifikaatti on todistus siitä, että olet suorittanut kyseisen koulutuksen hyväksytysti ja taitosi vastaavat koulutusorganisaation asettamia vaatimustasoja. Tämän osoitat näyttökokeissa, ja vaikka näyttökokeet aina jännittävät, ilman niitä sertifikaatti on ainoastaan osallistumistodistus. Ota siis avosylin vastaan näyttökokeet, ne ovat sinun hetkesi osoittaa kykysi ja saada niistä todistus!


Jotkin sertifikaatit ovat voimassa loppuelämän, toiset taas vaativat jatkokouluttautumista pysyäkseen voimassa. Kukaan meistä ei ole valmis pilatesopettajana, kun saa ensimmäisen sertifikaattinsa taskuun. Siksi toiset organisaatiot kannustavat, tai vähän jopa kiristävät, sinua jatkokouluttautumaan, jotta ammattitaitosi pysyy ajan tasalla ja kehityskäyräsi pilatesopettajana nousujohteisena. Älä siis pelästy tätä mutta on hyvä selvittää, minkälaista jatkokoulutusta vaaditaan, jotta ne istuvat tulevaisuudensuunnitelmiisi.


  1. Verkostot ja jatkokehitysmahdollisuudet


Monet pilatesopettajakoulutukset tarjoavat yhteisön ja verkoston, joka voi olla arvokas resurssi opettajana kehittyessäsi. Selvitä, tarjoaako koulutusorganisaatio ohjelmia myös jatkokoulutuksiin tai erikoistumiseen, kuten vaativampiin asiakasryhmiin, opetusmuotoihin tai muille välineille.


  1. Palautteet ja arvostelut


Etsi tietoa siitä, mitä aiemmat opiskelijat sanovat koulutuksesta. Arvostelut ja kokemukset voivat antaa sinulle käsityksen koulutuksen laadusta ja siitä, miten se on auttanut muita kehittymään pilatesopettajina.


Kun huomioit nämä tekijät, voit tehdä tietoon perustuvan valinnan pilatesopettajakoulutuksen suhteen ja löytää parhaiten tarpeitasi ja tavoitteitasi tukevan ohjelman. Onnea etsintään!



Kirjoittajana Sanna-Maria Hellsten (AI-avusteisesti), joka on Peak Pilates® Master Instructor, mutta pyrkinyt tarkastelemaan mahdollisimman puolueettomasti eri varteenotettavien pilatesopettajakoulutusten valinnassa huomioitavia seikkoja.


Jos haluat tarkastella, sopisiko Peak Pilates® Classical -koulutusohjelma sinulle, voit lukea lisää sen koulutuksista täältä.


251 katselukertaa0 kommenttia

Comments


bottom of page