fbpx

Mitä on Pilates?

Pilates on kehon ja mielen yhdistävä harjoittelumuoto, josta löytyy aina uutta haastetta niin pilatesta aloittaville kuin sitä pidempääkin harrastaneille. Pilateksen historiasta on kerrottu tarkemmin alempana mutta alla listattuna ensin, miksi pilates kannattaa, sillä pilateksen hyödyt niin keholle kuin mielelle ovat kattavia. Pilateksella saavutat muun muassa:

– Solakan ja tasapainoisen vartalon. Pilates ei kasvata lihaksista isoja eikä se ole paras laihdutusmuoto mutta pilates muokkaa vartaloasi uudenmalliseksi. Pilates on omiaan kiinteyttämään vartaloa tekemällä lihaksista kiinteät, pitkät ja voimakkaat. Pilates pyrkii myös vähentämään kehon epätasapainoisuuksia ja puolieroja.

– Vahvan keskivartalon. Pilateksessa keskiössä on keskivartalosi. Liikkeet kehittävät niin keskivartalon syviä kuin pinnallisia lihaksia kehon etu- sekä takapuolelta. Vahva keskivartalo tukee muun muassa selkärankaa, mikä saattaa helpottaa selkävaivoja. Keskivartalo on myös avainasemassa ryhdikkään asennon ylläpitämisessä.

– Paremman ryhdin. Pilatestunnilla keskivartalon lisäksi monissa liikkeissä haastetaan kehon ryhtilihaksia, kuten yläselän lihaksia, ja pyritään luomaan kroppaan lisää pituutta. Tunnin jälkeen saatatkin tuntea itsesi pidemmäksi ja ylväämmäksi ryhtisi parantuessa silmissä jo yhden tunnin aikana.

– Paremman keskittymiskyvyn. Pilatesliikkeiden puhtaassa läpiviennissä avainasemassa on keskittyminen. Jollei mielesi ole mukana liikkeessä, lihaksesi eivät voi suorittaa sitä puhtaasti. Koska pilatestunnilla sinulta vaaditaan timantinlujaa keskittymistä, kehittää se myös keskittymiskykyäsi muihin asioihin pilatestuntien ulkopuolella. Keskittymisen kautta kehität pilatestunnilla myös tietoisuutta omasta vartalostasi.

– Liikkuvuutta. Vaikka pilatestunnilla ei staattisia venytyksiä nähdä kuin ohimenevästi, monet pilatesliikkeet kuitenkin parantavat kehon liikkuvuutta dynaamisten venytysten kautta.

– Lisää energiaa. Kuten treenaaminen yleensäkin, myös pilates auttaa sinua jaksamaan paremmin luomalla lisää energiaa samalla kun kulutat sitä.

– Koko kehon treenin. Vaikka pilateksessa pääosassa on keskivartalo, liikkeet haastavat vartalon lihaksia kokonaisvaltaisesti. Mattotunnilla jalat ja kädet näyttelevät hieman pienempää osaa mutta reformerilla nekin saavat haastetta pilatesliikkeistä.

– Terveydellisiä hyötyjä. Pilates muun muassa parantaa verenkiertoa, keuhkojen tilavuutta, luiden tiheyttä sekä nivelten kuntoa.

Pilateksen lyhyt historia

Pilateksen on nimensä mukaisesti kehittänyt Joseph Pilates 1900-luvun alkupuolella. Joseph Pilates oli esiintyjä ja nyrkkeilijä, joka aloitti vuosien itseopiskelun pohjalta opettamaan toisille nyrkkeilijöille kehittämäänsä liikekonseptia, jota hän silloin nimitti ”Contrologyksi”. Klassinen pilates perustuu edelleen tähän Pilateksen jo ennen toista maailmansotaa kehittämään liikerepertuaariin. Influenssakausien aikana pilateksen hyödyt huomattiin nopeasti; Joseph Pilateksen oppilaat eivät sairastuneet tautiin ja Pilates uskoikin tämän johtuvan pilatesliikkeiden positiivisesta vaikutusta ihmisen verenkiertoon. Joseph Pilateksen oppeihin voi tutustua tarkemmin hänen kirjoittamansa kirjan Return to Life through Contrology (1945) kautta.

Joseph Pilateksen uran edetessä hän toimi myös sota-aikaan sotilaiden hoitajana ja kuntouttajana kehittäen avukseen laitteita, jotta myös henkilöt, jotka eivät vammojensa takia pystyneet suorittamaan Pilateksen kehittämiä liikkeitä matolla, pystyivät liikkeisiin laitteiden jousien avustamana.  Nämä sota-aikojen sairasvuoteista kehitetyt laitteet toimivat edelleen osana pilatesta (hieman toki kehittyneempinä) maton rinnalla. Käytetyin ja tunnetuin pilateslaite on varmasti reformeri mutta laiterepertuaari on laaja ja pitää sisällään muun muassa seuraavat laitteet: cadillac, high chair, Wunda chair, ladder barrel, spine corrector ja small barrel. Suomessa matto on kuitenkin pilateksessa edelleen keskiössä mutta laitteet valtaavat alaa pikkuhiljaa.

Pilateksessa on tunnistettavissa kaksi koulukuntaa; moderni koulukunta sekä klassinen koulukunta. Klassinen pilates keskittyy Joseph Pilateksen oppeihin sekä hänen kehittämiinsä liikkeisiin kun taas moderni koulukunta on Pilateksen oppien pohjalta kehittänyt liikkeitä vapaammin käsin. Sanna-Maria edustaa klassisen pilateksen koulukuntaa mutta ei voisi väittää, etteikö omilla tunneillaan satunnaisesti astu myös modernien liikkeiden maailmaan, sillä kumpaakaan koulukuntaa ei pidä pitää toistaan huonompana.