fbpx

”It was conceived to limber and stretch muscles and ligaments so that your body will be as supple as that of a cat…” – Joseph Pilates

Jos minulta kysytään, flown saavuttaminen tunnilla on yksi haastavimmista pilateksen perusperiaatteista ja vaatii ohjaajalta eniten. Jos mietimme stereotyyppistä peruspilatestuntia (tämänkaltaisia tunteja yhtään vähättelemättä), useat meistä ovat aloittaneet pilatestaipaleensa tällaisella tunnilla: Ohjaaja on salin etuosassa ja näyttää liikkeet. Liikkeiden välissä pidetään juomataukoja, noustaan välillä ylös katsomaan ohjaajaa tarkemmin. Pistetään välineitä sivuun, jatketaan kenties omaa lempiliikettä, kun muut ovat jo edenneet seuraavaan. Tunti on hyvin rikkonainen ja olemme tottuneet siihen, että näin se on ihan ok. Kun tämä tuntimalli on juurtunut mieliimme, on sitä haastavaa rikkoa.

Klassinen pilatestunti kuitenkin tavoittelee flowta; sitä fiilistä, jossa leijumme tunnin läpi kauniissa, yhtenäisessä ja sulavassa muodostelmassa jokaisen keskittyessä täysin omaan treeniinsä seuraten kuitenkin tarkasti annettuja ohjeita. Tunti pyritään vetämään läpi ilman ylimääräisiä liikkeitä; juomataukoja ei tunneta, liikkestä toiseen siirrytään annettujen ohjeiden mukaan (näitä kutsutaan transitioiksi) ja liikkeet pyritään suorittamaan mahdollisimman sulavasti ja pehmeästi ilman kiirettä taikka väkinäistä repimistä. Flown saavuttaminen vaatii kurinalaisuutta sekä tarkkuutta mutta kun se saavutetaan, auttaa se meitä oppimaan irti virheellisistä liikeradoista ja toimintamalleista. Taas yksi tärkeä oppi vietäväksi myös pilatestuntien ulkopuolelle; flown saavuttaminen pilatestunnilla auttaa saavuttamaan sen myös elämässä.

 

 

”To properly deflate lungs is an art in itself, and this final step in correct breathing is least understood.” – Joseph Pilates

”Eikös siinä pidä hengittää jotenkin eri tavalla?” Tämä on melko yleinen kysymys, kun puhutaan pilateksesta. Hengityksen nouseminen esille ei kuitenkaan ole ihme, sillä hengitys on isossa osassa harjoituksia. Hengitys rytmittää liikkeitä, se antaa voimaa liikkeisiin ja jopa haastaa vatsalihaksia työskentelemään entistäkin kovemmin. Hengityksellä voi myös leikkiä, sillä vaihtamalla hengityssuuntaa liikkeissä, huomaa taatusti eron. Lisäksi on tutkittu, että pilates kehittää keuhkoja ja lisää niiden tilavuutta; hengitystekniikka siis myös treenaa keuhkojasi.

Miten pilateksen hengitys sitten eroaa normaalista hengityksestä? Pilateksessa pyritään lateraaliseen hengitykseen eli pyritään hengittämään sivusuuntaisesti laajentamalla kylkiä kohti kainaloita. Joseph Pilates uskoi, että on keskityttävä ainoastaan uloshengitykseen, sillä puhaltaessasi kaiken ilman ulos, ihmiskeho täyttää keuhkot uudelleen automaattisesti, joten sisäänhengitys tapahtuu automaattisesti.

Liiallinen keskittyminen hengitykseen saattaa kuitenkin viedä huomiota liikkeiden muuten puhtaalta suoritukselta ja siksi neuvonkin aina opettelemaan liikkeet ensin ja vasta sen jälkeen siirtämään ajatukset hengitykseen. Hengitystä voidaan näin ollen käyttää myös yhtenä progressiomuotona. Tärkeintä kuitenkin joka harjoituksessa on muistaa hengittää.

”Mastery of the mind over the complete control of the body.” – Joseph Pilates

Pilateksessa kehon kaikki osat sekä mieli yhdistyvät liikekokemukseen. Joseph Pilates uskoi, että liikkeet ilman kontrollia eivät auttaneet saavuttamaan pilatekselle ominaisia hyötyjä ja hänen mielestään jokaisen liikkeen olikin oltava koordinoitu, tehokas ja sulava.

Pilatesliikkeiden aikana keskity koordinoimaan liikettä ja kontrolloi kehoasi ja mieltäsi. Kontrolli johtaa liikettä, ei liike-energia. Jotta saavutat kehoosi oikeanlaisen linjauksen, pitää sinun hallita kehoasi kokonaisuutena.

Kontrollin synnyttää mielesi johdolla pilatestalosi eli keskivartalosi. Kylkisarja on loistava esimerkki pilatesliikkeistä, joissa kontrolli pääsee loistamaan, kun mielen ja keskivartalosi avulla hallitset liikkuvan jalan liikettä samalla pitäen kehosi muut osat liikkumatta.

Myöskään kuvassa oleva teaser-liike ei onnistu, mikäli kehosi ei ole täydessä hallinnassasi.

”Contrology is not a system of haphazard exercises designed to produce only bulging muscles.” – Joseph Pilates

Ei se mitä teet, vaan miten sen teet. Jokaisella pilatesliikkeellä on tarkoituksensa ja jokainen liike pyritään hallitsemaan, kuten se on ohjeistettu. Klassisessa pilateksessa erilaisia liikkeitä on paljon mutta toistoja vähän. Näin pystytään tarkkuutta harjoittamaan mahdollisimman paljon kehon saadessa erilaisia ärsykkeitä erilaisista liikkeistä, jotka suoritetaan yksi kerrallaan tarkkuutta vaalien.

Suorita jokainen liike juuri niin kuin on ohjeistettu. Mikäli et jostain syystä pysty tekemään liikettä ohjeiden mukaisesti, älä sovella vaan pyydä ohjaajalta neuvoja. Anna mielen voittaa kehosi, sillä vain keskittymällä liikkeeseen voit tehdä liikkeen tarkasti. Jokainen ympyräsi on samanlainen kuin edeltävä. Joka kerta, kun ojennat jalkasi yhden jalan venytyksessä, varpaasi osuu samaan kohtaan ilmassa. Joka kerta, kun rullaat ylävartalosi takaisin mattoon, teet sen hallitusti lavat ensin, sitten hartiat ja viimeisenä pää.

Tekemällä liikkeet tarkasti, tekemällä liikkeet oikein, opettelet pois väärinopituista liikeradoista ja sallit vartalosi linjautua liikkeissä oikein samalla vähentäen loukkaantumisten mahdollisuutta!

 

”A unique trinity of a balanced body, mind and spirit…” – Joseph Pilates

Pilatestalo eli Powerhouse on keskiössä kaikissa pilatesliikkeissä. Pilatestaloon kuuluvat rintakehän alaosan sekä lonkkanivelten taikka kehon takapuolella pakaroiden alaosan väliin jäävät lihakset.

Kaikki pilatesliikkeet lähtevät pilatestalosta kohti liikkeen ääripisteitä luoden samalla pituutta. Pilatestalo myös stabilisoi lantiota sekä ylävartaloa ja antaa liikkeille voimaa. Pilatestuntien ulkopuolella voimakas pilatestalo mahdollistaa muun muassa hyvän ryhdin.

Keskity siis jokaisella pilatestunnilla, jokaisen harjoituksen aikana pilatestaloosi. Aktivoi pilatestalon lihakset sekä pidä jännitys liikkeiden aikana. Anna pilatestalosi määrittää liikkeiden laajuudet, jotta harjoituksesi säilyy kontrolloituna mutta älä anna pilatestalosi levätä vaan anna sille haastetta, jotta se kehittyy jokaisen liikkeen aikana.

”Concentrate on the correct movements each time you exercise, lest you do them improperly and thus lose all the vital benefits of their value.” – Joseph Pilates

Mielemme kontrolloi kehoamme ja mikäli mielemme ei ole mukana liikkeissä, emme pysty harjoitellessa liikkeitä tekemään niitä oikein. Pilatestunnilla keskittyminen onkin avainasemassa; keskity liikkeisiin syvästi, jotta lopulta hallitset ne kuin mestari. Ole tietoinen kehosi jokaisesta osasta harjoitellessasi, kuuntele ohjeita tarkkaan ja vie ne käytäntöön liikkeitä tehdessäsi.

Muista, että myös keskittymiskyky kehittyy, kun sitä harjoittaa. Keskittymiskyvyn parantuminen näkyy myös pilatestuntien ulkopuolella, kun pystyt keskittymään muihinkin keskittymistä vaativiin asioihin paremmin kuin ennen!