fbpx

Viimeiset viikot Amsterdamissa kuluivat vauhdilla. Yritin pysyä positiivisillä mielin mutta toki mamman kuolema oli usein mielessä ja siihen liittyvien asioiden hoitaminen lähes päivittäinen puheenaihe kotipuolen kanssa.

Samalla tasapainoilin, miten saisin työt sellaiseen vaiheeseen, että voisin hyvin mielin jättää ne seuraavalle komennuslaiselle, mitä kaikkea haluan vielä tehdä ennen paluuta Suomeen, kenet uusista ystävistäni ehdin nähdä jne. Ja aika juoksi. Yhtäkkiä oli jo viimeinen ilta työkavereideni kanssa, seuraavan päivän pilatestunti hirveässä krapulassa (en suosittele mutta ainakin Monicalla oli hauskaa, jos ei muuta positiivista…) ja pakkaaminen. Tunnelma oli erittäin haikea. Tiesin, että palaan kotiin hankalaan tilanteeseen; putkiremontti edelleen päällä, töissä vuoden kiireisimmät ajat, paljon asioita järjesteltävänä. Hei hei rento fiilis, rauhalliset päivät pilatespuuhissa ja siisti, oma asunto…

Huhtikuu oli vaikea. Arki pyörähti rysähtäen käyntiin ja yritin pyörittää sitä asuen äitini luona Taivassalossa. Päivittäistä järjestelyä, miten pääsen töihin ja entäs sitten, jos minulla on menoa töiden jälkeen niin missä sitten nukun, kun en enää pääse Taivassaloon. Muutamia öitä tuli vietettyä studion lattialla, muutamia kavereiden sohvilla… Hautajaiset, mamman asunnon tyhjentäminen ja perunkirjoitus… Päivä kerrallaan, ei siinä muu auttanut. Toukokuu helpotti näiltä osin, kun pääsin takaisin omaan asuntooni. Remontti kuitenkin oli myöhässä ja jatkuu edelleen talon muissa osissa, poraaminen alkaa joka aamu klo 7. Töitä oli paljon ja deadlinet lähestyivät. Samalla kuitenkin komennuksen jälkivaikutukset alkoivat tuntua.

En tiedä tiesittekö mutta on koko ajan yleistyvä ongelma, että komennuslaiset palatessaan kotiin tuntevat olonsa hyvin tyytymättömiksi ja usea päätyykin vaihtamaan työpaikkaa nopeasti komennuksen jälkeen. Syy on hyvin yksinkertainen ja järkeenkäyvä; komennuksella kaikki on ollut uutta ja jännää. On ehkä saanut haastavampia tehtäviä, työntekotavat ovat saattaneet sopia itselle paremmin tai kenties on tehnyt totaalisesti jotain muuta kuin kotipuolessa. Komennuksen päätyttyä vastaavia tehtäviä ei kuitenkaan kotiyhtiöstä välttämättä löydy ja saattaa joutua palaamaan täysin samoihin tehtäviin, joita jopa saattoi lähteä pakoon komennukselle. Ei siis ihme, että saattaa alkaa miettimään uusia mahdollisuuksia.

Vaikka olin vain kolme kuukautta poissa, nautin olostani huomattavasti, tein paljon itsetutkiskelua ja koitin miettiä, mikä sen hyvän fiiliksen teki ja miten voisin luoda samat olosuhteet myös Suomeen. Olen erittäin onnekas, että sain kokea tällaisen periodin elämässäni, sillä ilman en välttämättä olisi uskaltanut kyseenalaistaa, että voisiko elämä olla parempaa. Nyt olen nähnyt, että se todellakin voi olla, joten nyt uskallan tavoitella sitä. 

 

 

Uskon, että se oli tärkein asia, jonka toin kotiin Amsterdamista ja nyt koitan vaalia sitä päivä päivältä ja toivottavasti jossain kohtaa saavutan saman fiiliksen kuin Amsterdamissa. Muutoksia tarvitaan. Pilatesstudioni oli niistä ensimmäinen mutta ei todellakaan viimeinen 😉

 

 

 

 

 

Tästä viikosta ei paljoa ole sanottavaa. Olen koittanut tehdä kasautuneita töitä pois ja treenata. Olo on ollut uskomattoman väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pilatestunneilla kropan oireilun huomaa hyvin. Kestävyys on hukassa ja uusia jumeja on ilmestynyt ympäri kroppaa. Tunnin jälkeen on kuitenkin taas parempi olo, onneksi tällä viikolla on ollut kaksi yksilötuntia.

Elämä kuitenkin jatkuu surullisesta fiiliksestä huolimatta ja on tässä viikossa jotain hyvääkin ollut. Perjantaina aloitin Hyvinvointivalmennus Studio Onen Mikon kanssa kolmen kuukauden rupeaman, jonka aikana hänen on tarkoitus pitää minut ruodussa, kun muokkaan elämäntapojani vielä entisestään tavoitteitani tukeviksi. Ei siis mikään perinteinen pt-jakso vaan olen itse vastuussa treeneistäni ja syömisistäni mutta hänen tehtävänsä on tukea minua rutiinin muodostumiseen asti ja kannustaa tekemään hyviä valintoja.

Kuva by @katrihaavistophotography

Lähestyin Mikkoa otsikolla Itsekuri kadoksissa, joka kuvaa mielestäni hyvin ongelmaani. Pidän treenaamisesta mutta heti muutaman taukopäivän jälkeen takaisin rytmiin palaaminen on vaikeaa. Kiireisessä aikataulussa treeneistä tuntuu aina olevan helpoin luopua mutta eihän siinä ole mitään järkeä; miksi luovun juuri siitä mistä pidän ja mikä antaa minulle energiaa muihin taskeihin? Omista tottumuksistaan eli treeneistä tinkimisestä on kuitenkin vaikea päästä eroon varsinkin kun palaan Suomeen veroilmoituskaudelle ja vielä ilman asuntoa Turussa neljään viikkoon. Mutta jotenkin aion saada treenit sovitettua niihinkin muutamaan viikkoon ja Mikko saa pitää huolen siitä, että en syö sanojani tässä.

Syömisestä puheenollen, se vasta vaikeaa onkin. En pidä syömisestä aktiviteettina (ruuan, herkkujen kyllä), en pidä kokkaamisesta, en pidä kasviksista, en pidä kaupassa käymisestä enkä todellakaan pidä siitä, että terveellinen ruoka maksaa niin paljon. Lisäksi olen ollut hyvin vaativa itseäni kohtaan syömisen suhteen, sillä nuoruudessa ruokatottumukseni olivat kauheat mutta jos objektiivisesti ajattelee, olen päässyt siitä jo pitkälle. Olen kuitenkin käyttänyt apuna kaikenlaisia fitness-ruokavalioita, punninnut jokaisen suupalan, seurannut kiellettyjen tuotteiden listoja ja kirjannut kaiken ylös ja ties mitä hullua. Jopa maitotilkka sai moitteita yhdessä kohtaa valmentajaltani. No nämä yritykset eivät ole onnistumisiin johtaneet ja itsekriittisyys on osaltaan saanut syödäkseen.

Voin rajata herkkupäivät muutamiin, ei ongelmaa. Mutta kun otan herkut pois arjestani, ongelmakseni nousee, etten syö tarpeeksi. Suorittajaluonteelle tässä on ollut avuksi ruokapäiväkirja-appi, jonka avulla pystyn helposti seuraamaan, että saan tarpeeksi ruokaa päivittäin. Tavalla, jossa kaikki kalorit eivät tule sipsipusseista… Toki Hollannissa lempiappini ei toimi mutta se pääsee varmasti taas käyttöön, kun palaan Suomeen.

Mikolla oli tähänkin hyvin rento ote ja hän lähti lähestymään koko ruokavaliota ilon kautta eli siitä, mitä haluaisin syödä, jos saisin itse päättää. Ymmärsin, että voin syödä ihan terveellisesti ilman, että se on vaikeaa pakkopullaa, kunhan olen hieman luova. Odotan innolla tätä kolmea kuukautta ja on mukavaa saada kannustusta matkalla kohti kestäviä tapoja, jotka tukevat jokapäiväistä jaksamista ja omia tavoitteitani. Ei ole kuulemma häpeä pyytää apua, vaikka miten tuntuu, että pitäisi osata itekkin 😉

Just for me:

Kylpyöljyjä, miten ihana keksintö. Hyvä spinningtunti, paljon mereneläviä, kaksi pilatesyksäriä viikon sisällä, uusi mineraalimeikkipuuteri ja kuorinta-aine, jotka kirkastavat ilmeen 🙂

Kuunnellut äänikirjat:

  • Eleanorille kuuluu ihan hyvää – Vähän outo…
  • Röyhkeyskoulu – Alku on hyvin lupaava.

Sinne meni taas kolme viikkoa, hupsista… Niin paljon kerrottavaa, etten edes tiedä, mistä aloittaa. Töissä pidemmät päivät alkavat hiljalleen tuntumaan ja työtehtäviäkin on ruvennut tulemaan enemmän. Kiireestä ei kuitenkaan voi vieläkään puhua vaan nyt on melko sopiva; rento tahti mutta aika ei matele. Sain myös hoidettua jäsenyyden toimiston kuntokeskukseen, joten pääsin pitkästä aikaa kunnolla nostamaan rautaa ja polkemaan pyörää. Kuntosalille palaaminen kuitenkin on nostanut esiin ongelman, sillä lihakset ovat sen jäljiltä melko jäykät eikä se taas sovi yhteen pilateksen kanssa. Mites sitten tasapainoitan nämä kaksi, siinäpä kysymys…

 

 

 

 

 

Testasinpa myös keskuksen tarjoamaa pilatestuntia. Ohjaaja kertoi opettavansa fitnesspilatesta. Odotin innolla näkeväni, mitä on fitnesspilates mutta hän oli ottanut hieman klassisemman suunnan tunnilla, jolla olin. Fitnesspilates siis jäi vielä näkemättä. Moni pilateksen peruselementti puuttui tunnilta; flow, keskittyminen, pituuden hakeminen, tarkkuus… Hyvä treeni, tuntui keskivartalossa ja tuli hiki mutta fiilis täysin eri kuin oman harjoituksen jälkeen. Hieman turhautunut jopa mutta muut tunnilla olevat rakastivat sitä, joten ohjaaja vastasi selkeästi yleisön toiveisiin 🙂 Onko se hyvä vai huono, se onkin täysin eri keskustelu.

Olen jatkanut pilateksen yksilöharjoituksia viikoittain. Viimeisimpänä harjoitteluvälineenä olemme käyttäneet low chairia ja sepä on hauska vehje. Jalkoja hieman heikottaa tällä hetkellä. Olen käynyt myös ryhmätornitunnilla. Studiolla on siis tornipääty/mattoyhdistelmiä pienryhmätuntia varten ja ai että, oli rankka tunti. Ohjaajan tahti oli melkoinen ensikertalaiselle, kyseessä oli ryhmä, jonka kävijät olivat selkeästi vakkareita. Tuttuja liikkeitä kuitenkin, ohjaajan omalla twistillä maustettuina.

Keskittyminen ryhmätornitunnilla oli kuitenkin hukassa, sain jopa vähän moitteita siitä ohjaajalta hienoisesti piilotettuna rivien väliin 😀 Mutta tunnille saapuessani vain muutamien kymmenien metrien päässä tapahtui ammuskelu. Kun kuulimme, mitä oli tapahtunut niin eihän se mitään niin vakavaa ollut. Poliisi oli ampunut jonkun aseen kanssa heiluneen. Mutta tunnilla olimme vain kuulleet laukaukset (ja niitä oli monta), tiesimme, että joku makaa ammuttuna maassa ja näimme ikkunasta poliisiautojen välkkyvät valot niin keskityppä siinä sitten. Ilmeisesti täällä tapahtuu ammuskeluja vähän väliä mutta turkulaiselle tuollainen oli melko pelottava juttu. Things I learned in Amsterdam: miltä automaattiase kuulostaa.

Takaisin iloisempiin asioihin, sillä on nimittäin yksi seikka, jota ei voi ohittaa, sää. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt nyt puolitoista viikkoa. Tänään auringossa oli niin lämmin, että takki oli liikaa ja villapaidallakin oli melko kuuma. Viime viikon sunnuntaina kiertelin Vondelparkissa ja söin ulkona. Helmikuun puolessa välissä! Myös ensi viikon alku näyttää uskomattomalta. Aurinko tekee kaikesta parempaa. Ja voi käyttää jo avokkaita, miten ihanaa. Olin tuonut Suomesta kevätkengät mutta huomasin, että niiden valkoinen kumipohja on muuttunut keltaiseksi. Yäk. Noh, täytyy varmaan ostaa uudet kevätkengät. Ja nyt ne, jotka seuraavat minua Instassa ja ovat nähneet ostamani blingiavokkaat, ne ovat ihan erilaiset kuin piloilla olevat kengät, joten niitä ei lasketa. Vaikka kummatkin ovat blingikengät…

 

Viisi viikkoa jäljellä, aika todella lentää mutta aion nauttia jokaisesta jäljellä olevasta hetkestä. Ja ai että, mitä odottaakaan huhtikuussa Suomessa, stay tuned.

Just for me:

Uusi pikkulaukku, pihvejä, kevään kunniaksi valkoviiniä, paljon kylpyjä, hengailua työkavereiden kanssa, kiertelyä ympäri kaupunkia, ihmisten katselua kadunvarsikahviloissa, uunipaistettuja sipsejä, aurinkoa aurinko aurinkoa.

Kuunnellut äänikirjat:

  • Lisää Himoshoppaajaa…
  • Sapiens etenee, pakolla loppuun.

 

Tällä viikolla on minglattu paljon. Aluksi maanantaina istuin lähipubissa keittiöhiirtäni paossa ja pubin lasitetulla terassilla viereiseen pöytään istuivat kaksi miestä, joiden tunnistin nopeasti puhuvan suomea. Hieman pohdin, että miten sitä keskustelua nyt sitten aloittaisi mutta eipä se ollut vaikeaa, kun terassin lattian poikki juoksi hiiri… Ne taitavat seurata minua… Oli kuitenkin mukava istua iltaa ja jutella niitä näitä suomeksi. Herrat olivat myös konsultteja, joten keskustelua riitti jo siltä alalta. 

Keskiviikkona osallistuin InterNations-verkoston New Comers -tapahtumaan. Tapahtuma on tarkoitettu Amsterdamiin muuttaneille henkilöille, jotka haluavat tutustua uusiin ihmisiin. Minua oli hieman varoiteltu, että ei sellaiseen jättitapahtumaan voisi mennä yksin, sillä kaikki tulisivat sinne jonkin jo tuntemansa kaverin kanssa. En kuitenkaan kuunnellut tätä ja hyvä niin, sillä tapahtuma oli täynnä mielenkiintoisia ihmisiä, jotka osallistuivat siihen avoimin mielin. Ja olivat tulleet ihan yksin niin kuin minäkin.  Tutustuin moniin uusiin ihmisiin, joista tiedän tapaavani muutamia myös uudelleen. Illan aikana kuitenkin opin, että kannattaa olla tarkkana, miten kertoo työskentelevänsä verojen kanssa. Ilmeisesti minulla on hieman taksikuskin lookia ja lausuessani ”taxes”, kuulostaa se ihan ”taxis”… Parastahan oli, että tämä selvisi minulle vasta puolessa välissä iltaa. Ehkä taksien kanssa työskentelevänä esittäytyminen oli menestyksekkään illan salaisuus.

Perjantaina jatkoimme työkaverini kanssa InterNationsin parissa after workeillä lähipubissa. Tällä kertaa porukka oli pienempi, vajaa kymmenen henkilöä. Paikka oli selkeästi paikallisten suosiossa ja siellä oli hyvin meluisaa, joten ääni oli melko käheänä seuraavana aamuna, kun olin väkisin yrittänyt keskustella ihmisten kanssa huutamalla melun yli. Yhden tytön kanssa sovimme brunssista lähiviikonloppuina. Bondasimme helmien kautta, kukapa ei niistä tykkäisi ja saatoin olla jälleen täynnä niitä glitterikenkieni lisäksi. Hänelle after workit tosin olivat jo after after workit, joten saattaapi olla, ettei hän muista brunssisuunnitelmiamme 🙂

Lauantaina tapasin naisen keskiviikon tapahtumasta uudelleen. Hän on muuttanut Amsterdamiin miehen perässä ja jättänyt taakseen käsittääkseni melko loistokkaan elämän New Yorkissa. Nyt hänellä on täällä pieni vauva ja hän koettaa sopeutua uuteen elämäänsä, joka on hyvin erilainen kuin hänen elämänsä oli NYC:ssä. Kävimme ensin valokuvausmuseossa, jossa oli näyttely ruokakuvista ja 3D-taidetta metsästä. Hän pohtikin osuvasti, että kuka määrittelee, mikä on taidetta, sillä pakko sanoa, että moni Instagram-ruokakuva on mielestäni hienompi kuin kuvat museon seinillä. Kumpikaan ei ollut ihan vakuuttunut näyttelyn sisällöstä mutta olihan se elämys. Nyt voin sanoa käyneeni täällä muussakin museossa kuin seksimuseossa. Museokäynnin jälkeen hän näytti minulle lempiravintolansa, jossa oli hänen mukaansa NYC-fiilistä. Tämä siis oli koko illan teema, koetin keksiä tekemistä, jolla hänen kotikaipuunsa edes hieman hellittäisi. Jotenkin hassua, että olemme täysin eri elämänvaiheissa ja taitaa meillä olla jonkin verran ikäeroakin mutta jotenkin minusta tuntui ensimmäistä kertaa täällä samalta kuin istuisin iltaa parhaiden tyttökavereideni kanssa Suomessa.

Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä ja aika vaan tuntui lentävän. Ainoa ero oli, että nyt istuimme baaritiskillä. Olen aina katsonut elokuvista ja sarjoista, miten ihmiset istuvat baaritiskillä mutta Suomessa se ei ole niin tapana mutta olihan se kätevää olla lähempänä toista, kurkku sai levätä edellisen illan huutamisesta, kun pystyi käymään keskustelua normaaliin ääneen, vaikka paikka oli melko pieni ja täynnä. Jaoimme myös ruokamme ja nauroimmekin, että kummallekin oli tullut sellainen ensitreffifiilis mutta kaipa se kuuluu asiaan, kun tutustut uuteen ihmiseen vaikkakaan et romanttisessa mielessä.

Uusiin ihmisiin tutustuminen on palkitsevaa mutta on se myös raskasta. Olen kuitenkin innoissani, että olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja pitkistä työpäivistä huolimatta olen jaksanut myös astua pois mukavuusalueeltani ja antaa uusille ihmisille mahdollisuuden. Toivottavasti lähden täältä mukanani muutama uutta elinikäistä ystävyyssuhdetta 🙂

Just for me:

Paljon uusia tuttavuuksia, useita pilatestreenejä, aurinkoa, iPhonelle kuvausjalusta pitkän etsinnän jälkeen, todella hyvin paistettu pihvi, kevään suunnitelmia eteenpäin, kirjakaupassa pyörimistä, lisää pannukakkuja…

Kuunnellut äänikirjat:

  • Himoshoppaajat loppuun, en edes kerro kuinka monta niitä oli…
  • Sapiens, edelleen yritän mutta en vaan pääse jyvälle.

Taisivat hieman pidemmät päivät alkaa tuntumaan, sillä melkoinen väsymys on vaivannut koko viikon. Ja sen mukana pieni koti-ikävä nosti päätään. Pahojen tapojeni mukaisesti koitin taistella sitä vastaan after workeillä ja roskaruualla ja sehän päättyi hyvin… Ihmismieli on hassu juttu. Teet samaa asiaa jotenkin odottaen eri lopputulosta mutta joka kerta. Lopputulos on sama. Tai jopa edellistä kertaa pahempi. Mutta silti. Teet sen uudelleen. Joku on väittänyt, että paheiden määrä on vakio. Melko masentava ajatus. Luulen, että lopulta se on kuitenkin vain omaa tyhmyyttä…

Olihan viikossa paljon hyvääkin. Viikonloppu oli ihanan rento. Lauantaina oli taas pilatespäivä. Monica kehui kehitystäni jo neljän kerran jälkeen. Yksilöohjaus toimii!! (Vaikka siinä hetkessä en kyllä osannut ottaa kehuja vastaan, olo oli niin turvonnut ja kankea ja halusin vain piiloutua peiton alle pallovatsani kanssa.) Huomasin vieressäni olevan kirjakaupan myyvän ainoastaan englanninkielisiä kirjoja. Kolmessa kerroksessa. Niin paljon kaikkia ihania kirjoja. Ja ymmärsin kaiken toisin kuin hollantilaisessa kaupassa. Veikkaan, että tulen viettämään siellä vielä paljon aikaa. Söin hyvin, katselin elokuvia ja koitin ladata akkuja seuraavaan viikkoon.

Kuva by @katrihaavistophotography

Just for me:

Viikonlopun runsaat aamupalat, lettu mansikoilla, ylhäällä mainittu kirjakauppa (kenties vietin siellä vähän kauemmin kuin annoin ymmärtää), etäpäivä, Netflixin uusi sarja Yummy Mummies, popcorneja, teehetki pilateslehden kanssa.

Kuunnellut äänikirjat:

Lisää Himoshoppaajaa, miten niin älytön kirjasarja voikin olla niin koukuttava…

 

Jonkinlainen arkirutiini alkaa muodostumaan. Lähden aamuisin aina samaan aikaan töihin ja aamurutiinini vaihtelevat sen mukaan, kuinka kauan torkutan. Asunto viilenee aina öisin, joten aamulla lämpimän peiton alta nouseminen on uskomattoman vaikeaa, kun vaihtoehtona on loikoilu kaikkien lihasten nauttiessa rentoudesta. Uudet treenit siis hieman ovat tuntuneet mutta eikös silloin vain tiedä tehneensä jotain.

Töissä tahti on melko rauhallinen. Välillä on hiljaisempaa ja välillä tulee mielenkiintoisia kysymyksiä maatoimistoilta vastattavaksi. Työ on paljon erilaisten materiaalien kirjoittamista, mikä eroaa työstäni Suomessa vaatien astetta enemmän luovuutta. Tällä viikolla olenkin kärsinyt vähän writer’s blockista valmistellessani mm. kalvoja Saksan ehdotuksesta minimiveroksi. Onneksi inspiraatiota oli aikaa odottaa ja lopputulos oli parempi kuin alun:

Headline: How would the effective minimum tax work? Text: I don’t know…

Viikko on myös ollut täynnä pilatesta. Varmistui, että uusia tuulia tulee puhaltamaan Suomen päässä huhtikuussa mutta kerron näistä kevään aikana lisää, stay tuned. Jumppamattoja ei ole tullut kaupoissa vastaan, joten tein sellaisen itse. Petauspatja ja pyyhe, todella hyvä. Nyt pääsee tekemään mattotreenejä asunnollakin. Yksilötunnilla teimme matto/tornitreenin. Tornipääty on periaatteessa cadillacin osa, jolla treeni tehdään jousia ja tankoja käyttäen. Sillä pystytään tekemään samoja liikkeitä kuin reformerilla mutta myös paljon muita liikkeitä ja pääsinkin kokeilemaan itselleni ihan vieraita liikkeitä. Varsinkin selkäni ja hartiani saivat oikein kunnon venytykset. En malta odottaa, että pääsen tekemään liikkeitä tornipäädyllä uudelleen.

Sitten itse otsikkoon. Ajattelin listata muutamia asioita, jotka ovat kummastuttaneet minua näiden muutamien viikkojen aikana. Ihmeellisiä asioita tulee varmasti vielä enemmän vastaan mutta näistä en tässä vaiheessa tunnu pääsevän yli:

  • Portaat. Jessus, mitkä portaat. Kapeat ja jyrkät. En päässyt ylös kahden kauppakassin kanssa. Työkaveri kertoi, ettei pysty kantamaan matkalaukkuaan ylös vaan tyhjentää sen yleensä portaiden alapäässä pienempiin laukkuihin ja kuljettaa tavaroita useissa erissä ylös. Kysyin töissä, miten huonekalut saadaan sisään. Talojen seinissä on kuulemma jonkinlaiset koukut, joihin saadaan kantoliinat kiinni ja kaikki nostetaan ikkunoista sisään. Sen kun pääsisi kerran näkemään (huom. näkemään, ei tekemään).
  • Roskat. Vievät ne kadulle. Ei isoihin roska-astioihin vaan kadunvarteen. Kierrätys, kuulemma jossain on jotain kierrätysastioita mutta eipä niitä ihan hirveästi ole tullut vastaan. Ja roskaahan tehdään paljon. Yksilöpakattuja leikkeitä ja juustoja, paperimukeja, erikseen pakattuja sämpylöitä…
  • Terassikeli ympäri vuoden. Ensimmäinen asia, jonka huomasin, oli ihmisten tapa istua edelleen terasseilla. Lämpölamput päällä ja siellä sitä istutaan. Jopa sateessa. Tänä viikonloppuna on aurinko paistanut. Terassien lukumäärä kasvoi heti, kun joka kahvila kantoi terassikalusteet ulos. Aurinko on kyllä kiva mutta lämpötila on nollassa. Mutta siellä istutaan. Minä mukaanlukien.
  • Posti. Portaassani on kolme asuntoa. Posti tiputetaan alaoven luukusta. Kaikkien posti. Siinäpä sitten käyt myös naapureiden postit läpi ja valikoit haluamasi. Toivottavasti vain omasi…
  • Leipäkulttuuri. Aamupalalla leipää ja juustoa (ei edes voita). Lounaalla leipää. Kaupat täynnä leipää. Kysyin töissä, miten saavat tarvittavan määrän proteiinia. Tarvittava määrä proteiinia taitaa olla suhteellinen käsite… Tein sämpylän.
  • Polkupyörät. No tästä ei tarvitse edes kirjoittaa, kaikki mitä Amsterdamin polkupyöristä kerrotaan on totta.

Just for me:

Hauskoja iltoja uusien työkavereiden kanssa, uskomattoman hyvä mereneläväpasta, teehetki auringossa, shoppailupäivä ja uudet glitteri-Uggit (kaupassa eräs tuntematon mies sanoi, että nehän ovat ihan samanlaiset kuin jalassani olleet glitteri-lenkkarit mutta haloo, lenkkarit ja talvikengät, ihan eri asia…), useita kylpyhetkiä, rauhalliset aamut Instagramia selaillen ja kuivausrumpukuivat, lämpimät puhtaat vaatteet.

Kuunnellut äänikirjat:

  • Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
  • Sapiens – Ihmisen lyhyt historia
  • Himoshoppaaja vierailla mailla

Ensimmäiselle iso suositus. Paljon ajatuksia herättäviä ajatusmalleja. Sapiens on Bookbeatin top-listan kärkipäässä mutta pakko sanoa, etten ihan vielä ymmärrä, miksi… Joten siirryin hetkeksi hieman kevyempään kuunneltavaan.

Kuten moni jo tietääkin aiemmista postauksistani, tulen viettämään tammi-maaliskuun Amsterdamissa työkomennuksella. Pyrin kirjoittamaan matkastani viikoittain lyhyesti, jotta halukkaat voivat lukea, mitä tänne kuuluu mutta ennen kaikkea pysähtyäkseni hetkeksi miettimään ja nauttimaan uusista kokemuksista, joita edeltävä viikko on tuonut tullessaan.

Viikon sana on ehdottomasti ollut hämmennys. Kaikki on niin suurta. Asuntoni on iso. KPMG:n toimisto täällä on valtava. Lounasruokala on iso ja vaihtoehtoja on useita. Ravintoloita ja kahviloita on huima määrä. Ihmisiä on paljon, varsinkin viikonloppuisin. Ruokakaupassa ostat tuotteita ulkonäön perusteella, kaikki tuoteselosteet kun ovat hollanniksi. Pyydät neuvoa, mistä voisit löytää jonkin tietyn tuotteen taikka kaupan ja saat vastaukseksi paikan nimen, jota et ikimaailmassa osaa kirjoittaa eli ei mitään mahdollisuutta löytää sinne. Kiität kuitenkin kohteliaasti avusta. Kuulostaa varmasti kaikista ulkomaille muuttaneista tutulta. Uutta ja jännittävää. Turhauttavaa. Onneksi myös ohimenevää 🙂

Pilates:

Verotöitähän tänne tultiin tekemään mutta käytän mahdollisuuden myös hyväksi ja varmistan, että pilatekselle löytyy arjestani tilaa. Viime syksyn aikana laiminlöin oman harjoitteluni täysin. Eipä sille mitään kunnollista syytä ollut. Tunsin itseni väsyneeksi ja aloin tyhjentämään päiviäni asioista, joita ei ollut täysin pakko tehdä. Virhe, sillä treenaamisesta tinkiminen vain rokottaa päivän energiatasoja mutta aina ei järjen ääni näissä asioissa voita. Kehoni kuitenkin alkoi valittamaan valinnastani nopeasti. Varsinkin selkäni tuntuu erittäin jäykältä ja ryhdin ylläpito heikkenee päivä päivältä. Kehoni siis kaipaa pilatesta ja nyt se tulee sitä saamaan.

Amsterdamissa ollessani tulen harjoittelemaan viikoittain Pure Pilates Amsterdam -nimisellä studiolla yhdessä Monican kanssa, joka on suomalainen ohjaaja mutta asuu tällä hetkellä perheineen täällä Amsterdamissa. Olemme sopineet viikoittaisesta yksilöharjoituksesta talven ajaksi ja takana onkin jo kaksi harjoitusta.

Ensimmäinen harjoitus oli suorastaan nolo. Se oli ensimmäisenä kokonaisena päivänäni Amstedamissa ja olin melko hämilläni. Ihan kaikesta. Tuntui kuin olisin ollut ensimmäistä kertaa reformerin päällä. Klassisen reformerin ja Oasikselta tutun modernin reformin erot tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Kehoni oli täysin unessa ja luultavasti murtunut häntäluuni toi harjoitukseen hauskan lisän. Toisella kerralla olin jo paremmin mukana, vaikka liikkeiden flow oli edelleen hakusessa mutta tämä on täysin normaalia, kun totuttelee uuteen harjoitukseen. Monica keskittyy rintarankani avaamiseen ja yläselkäni vahvistamiseen, juuri niin kuin kehoni kaipaakin. Vai onko joltakulta muka jäänyt huomaamatta eteenpäin kääntyneet olkapääni… Kirjoitan vielä yksilötreenien ihanuudesta lisää myöhemmin ja kerron edistyksestämme viikkoupdateissani.

Tarkoituksena on myös lisätä viikkoihini mattotreenejä kotioloissa mutta ensimmäisenä viikkona tämä jäi vielä suunnitelmatasolle. Kuten yllä mainitsin, taisin murtaa häntäluuni pari viikkoa sitten vielä ollessani Suomessa. Kovalla lattialla istuminen taikka makaaminen ei ole tullut kuuloonkaan mutta toivottavasti särky alkaa jo kohta helpottamaan. Sitten pitää vielä löytää jumppamatto…

Just for me:

Uudenvuodenlupaukseni oli tehdä enemmän hyvää itselleni. Pieniä asioita, joista nautin. Niinpä kirjaan ne myös viikoittain ylös, jotta paine lupauksen pitämisessä säilyy. Tämän viikon listalle pääsevät: kunnon pihvi, lettu Nutellalla, after workit uusien työkavereiden kanssa, vaahtokylpy, aikaa Scandalin uudelle kaudelle, teinivuosina ohitetun napapaitakauden pintaan päästäminen.

Kuunnellut äänikirjat:

  • Michelle Obama – Becoming
  • Oskari Saaren Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

Vahva suositus kummallekin.

Ihminen ei ole koskaan valmis, aina voi oppia lisää, tyytyväisyys lopettaa kehityksen ja näitähän riittää. Pilateksessa on aina lisää opittavaa.

Kouluttauduin Peak Pilates matto-ohjaajaksi vuonna 2017 mutta valitettavasti Peak ei järjestä Suomessa Comprehensive-kurssejaan, joissa opiskellaan maton lisäksi laiterepertuaaria. Matto on pilateksessa vain yksi osa, Suomessa varmasti se tunnetuin väline mutta seuratessani pilatestrendejä maailmalla, uskon vahvasti, että laitepilates tulee lyömään myös Suomessa läpi. Niinpä päätin, että aion olla askeleen edellä ja kouluttaudun jo ennen kuin se on täysin mainstreamiä. Klassisessa pilateksessa laitteet ovat myös iso osa harjoittelua ja täydentävät mattoa, jolloin saadaan aikaan mahdollisimman kokonaisvaltainen treeni.

Lähin Peak Pilates Comprehensive-kurssi englanniksi löytyi Rotterdamista studiolta nimeltä The Pilates Place Rotterdam (studion koulutuspuoli kulkee nimellä The Pilates Academy.nl). Koulutus sisältää neljä lähiopetusviikonloppua ja lukemattomia tunteja itseopiskelua. Opettajana toimii Peak Pilates Master Trainer Helga Sylvester (kuvassa).

Helmikuussa oli koulutuksen toinen viikonloppu. Minulle se oli ensimmäinen Rotterdamissa, sillä Suomessa käymäni koulutus vastasi ensimmäisen viikonlopun opetusta, joten pystyin jättämään sen väliin.

Viikonloppu oli kokemus. Ei sitä muuten voi kuvailla. Eksyin junassa, hotellissa sain yksinäisen linnanneidon huoneen ullakolta, ei kunnon lämmitystä taikka edes suihkusta vettä viimeisenä aamuna. Muut kurssilaiset olivat melko hämmentyneitä, kun opetus vaihtuikin takiani hollannista englanniksi. Jos katse voisi tappaa… Mutta hienosti he lopulta pärjäsivät. Lennolla takaisin Suomeen elämäni ensimmäinen ”is there a doctor on board” -tilanne, joka todisti, että jokaisella lennolla on lääkäri. Turun bussin missaaminen muutamalla minuutilla, toki mitään vähempää en enää siinä kohtaa odottanutkaan.

 

Sisällöltään viikonloppu oli antoisa. Pääsin tutustumaan erityisesti reformeriin sekä cadillaciin, jotka ovat varmasti maton jälkeen tunnetuimpia pilateslaitteita. Suurimmat oivallukset kuitenkin syntyivät vasta itseopiskelun aikana viikonlopun jälkeen. Palaankin niihin tulevissa kirjoituksissani!