fbpx

Viimeiset viikot Amsterdamissa kuluivat vauhdilla. Yritin pysyä positiivisillä mielin mutta toki mamman kuolema oli usein mielessä ja siihen liittyvien asioiden hoitaminen lähes päivittäinen puheenaihe kotipuolen kanssa.

Samalla tasapainoilin, miten saisin työt sellaiseen vaiheeseen, että voisin hyvin mielin jättää ne seuraavalle komennuslaiselle, mitä kaikkea haluan vielä tehdä ennen paluuta Suomeen, kenet uusista ystävistäni ehdin nähdä jne. Ja aika juoksi. Yhtäkkiä oli jo viimeinen ilta työkavereideni kanssa, seuraavan päivän pilatestunti hirveässä krapulassa (en suosittele mutta ainakin Monicalla oli hauskaa, jos ei muuta positiivista…) ja pakkaaminen. Tunnelma oli erittäin haikea. Tiesin, että palaan kotiin hankalaan tilanteeseen; putkiremontti edelleen päällä, töissä vuoden kiireisimmät ajat, paljon asioita järjesteltävänä. Hei hei rento fiilis, rauhalliset päivät pilatespuuhissa ja siisti, oma asunto…

Huhtikuu oli vaikea. Arki pyörähti rysähtäen käyntiin ja yritin pyörittää sitä asuen äitini luona Taivassalossa. Päivittäistä järjestelyä, miten pääsen töihin ja entäs sitten, jos minulla on menoa töiden jälkeen niin missä sitten nukun, kun en enää pääse Taivassaloon. Muutamia öitä tuli vietettyä studion lattialla, muutamia kavereiden sohvilla… Hautajaiset, mamman asunnon tyhjentäminen ja perunkirjoitus… Päivä kerrallaan, ei siinä muu auttanut. Toukokuu helpotti näiltä osin, kun pääsin takaisin omaan asuntooni. Remontti kuitenkin oli myöhässä ja jatkuu edelleen talon muissa osissa, poraaminen alkaa joka aamu klo 7. Töitä oli paljon ja deadlinet lähestyivät. Samalla kuitenkin komennuksen jälkivaikutukset alkoivat tuntua.

En tiedä tiesittekö mutta on koko ajan yleistyvä ongelma, että komennuslaiset palatessaan kotiin tuntevat olonsa hyvin tyytymättömiksi ja usea päätyykin vaihtamaan työpaikkaa nopeasti komennuksen jälkeen. Syy on hyvin yksinkertainen ja järkeenkäyvä; komennuksella kaikki on ollut uutta ja jännää. On ehkä saanut haastavampia tehtäviä, työntekotavat ovat saattaneet sopia itselle paremmin tai kenties on tehnyt totaalisesti jotain muuta kuin kotipuolessa. Komennuksen päätyttyä vastaavia tehtäviä ei kuitenkaan kotiyhtiöstä välttämättä löydy ja saattaa joutua palaamaan täysin samoihin tehtäviin, joita jopa saattoi lähteä pakoon komennukselle. Ei siis ihme, että saattaa alkaa miettimään uusia mahdollisuuksia.

Vaikka olin vain kolme kuukautta poissa, nautin olostani huomattavasti, tein paljon itsetutkiskelua ja koitin miettiä, mikä sen hyvän fiiliksen teki ja miten voisin luoda samat olosuhteet myös Suomeen. Olen erittäin onnekas, että sain kokea tällaisen periodin elämässäni, sillä ilman en välttämättä olisi uskaltanut kyseenalaistaa, että voisiko elämä olla parempaa. Nyt olen nähnyt, että se todellakin voi olla, joten nyt uskallan tavoitella sitä. 

 

 

Uskon, että se oli tärkein asia, jonka toin kotiin Amsterdamista ja nyt koitan vaalia sitä päivä päivältä ja toivottavasti jossain kohtaa saavutan saman fiiliksen kuin Amsterdamissa. Muutoksia tarvitaan. Pilatesstudioni oli niistä ensimmäinen mutta ei todellakaan viimeinen 😉